Aalto-yliopisto – monialaisen biotalouden suunnannäyttäjä

22.04.2015

Biotalouden toimijat ja tutkijat tapasivat. Opiskelijat ja kumppanit ovat Aalto-yliopiston biotalouden strategisessa ytimessä.

Aalto-yliopistossa biotalous kattaa laajan kirjon molekyylitason huippututkimuksesta ja opetuksesta, prosessikehitykseen ja uusiin teknologiaratkaisuihin. Myös kestävän kehityksen, businessmallien, yrittäjyyden ja muotoilun merkitystä on lisätty merkittävästi viime aikoina. Tavoitteena on luoda parempaa hyvinvointia ja uutta työtä Suomeen.

Dekaani Janne Laine isännöi 16.4. Kemian tekniikan korkeakouluun kokoontunutta Dean’s Circle -tapahtumaa.Dean’s Circle -tapahtumat toimivat dialogiväylänä yliopiston, kumppaneiden ja lahjoittajien välillä.

Professor Markus Linder photo Lasse Lecklin.jpg

Monialainen biotalous läpäisee Aalto-yliopiston strategiset fokusalueet ja on yksi yliopiston yhdeksästä merkittävästä tutkimuksen ja opetuksen infrastruktuurialueesta. Kemian tekniikan korkeakoulussa biotalouden opetus ja tutkimus keskittyy prosessitekniikkaan, teolliseen biotekniikkaan ja materiaalitutkimukseen. Tavoitteena on jalostaa uusiutuvaa biomassaa korkean teknologian tuotteiksi, muun muassa kemikaaleiksi, polttoaineiksi ja uusiksi materiaaleiksi. Tiivistynyt yhteistyö muotoilijoiden ja taloustieteen osaajien kanssa antaa laaja-alaisen pohjan luoda uutta ekosysteemiä biotalousalueelle.

Dean Janne Laine photo Lasse Lecklin.jpg

Aalto-yliopistossa on biotalouden alueelle viime vuosina rekrytoitu kaksitoista uutta professoria. Moderni kandidaattitason Kemian-, bio- ja materiaalitekniikan ohjelma on jo käynnissä ja uusi maisteritason koulutusohjelma käynnistyy syksyllä. Alalta on valmistunut viimeisen viiden vuoden aikana yli 350 diplomi-insinööriä ja 70 tekniikan tohtoria.  Lisäksi biotalouden alueella on käynnissä kaksi TEKES:n strategista hanketta, Suomen Akatemian huippuyksikkö sekä kansalliselle tiekartalle valittu biotalouden infrastruktuurihanke. Tutkimustoiminta on erittäin laaja-alaista kattaen EU-, Suomen Akatemia-, TEKES-, SHOK- ja yritysyhteistyöhankkeita.

Dean's Circle Aalto University photo Lasse Lecklin.jpg

Vauvasta vaariin, selluloosaa iholle ja aamiaispöytään

Tilaisuuden ohjelma koostui lyhyistä esityksistä Kemian tekniikan korkeakoulun eri tutkimusalueilta sekä hankkeista muiden Aalto-yliopiston korkeakoulujen ja yhteistyötahojen kanssa. Professorit Tapani Vuorinen, Herbert Sixta ja Orlando Rojas esittelivät selluloosaa tulevaisuuden materiaalina. Executive in Residence Ainomaija Haarla ja Designer in Residence Pirjo Kääriäinen kertoivat biomateriaaleista muotoilun ja liike-elämän rajapinnassa. Professori Markus Linder ja kansainväliseen iGEM (International Genetically Engineered Machine) -kilpailuun osallistuneet opiskelijat Minnamari Salmela ja Martina Ikonen avasivat synteettisen biologian mahdollisuuksia. Lopuksi Akatemiaprofessori Jukka Seppälä kuvasi Aalto-yliopiston ja VTT:n yhteisen kansallisen biotalousinfrastruktuurin potentiaalia.

Moderators Raili Ponni and Jukka Seppala photo Lasse Lecklin.jpg

Ohjelman moderaattoreina toimivat Akatemiaprofessori Jukka Seppälä ja tutkijatohtori Raili Pönni.

Annamaija Haarla and Pirjo Kaariainen photo Lasse Lecklin.jpg
Executive in Residence Ainomaija Haarla ja Designer in Residence Pirjo Kääriäinen.

Oppimiskeskus AEREA Foorumissa ja puunjalostustekniikan laitoksen aulassa oli lisäksi esillä tutkijoiden ja opiskelijoiden demoja, muun muassa tutkimusprojektit Design Driven Value Chains in the World of Cellulose (DWoC) ja Multidisciplinary Bioeconomy Reserach Platform Through Digitalization sekä opetuskokonaisuus PackAge (Interdiciplinary Packaging Design Project).

demos Design Driven Value Chains in the World of Cellulose photo Lasse Lecklin.jpg

Uuden varainhankintakampanjan tavoitteet

Dekaani Janne Laine mainitsi myös yliopistojen uuden varainhankintakampanjan 2015–2017. Lahjottajat voivat halutessaan allokoida yli 10 000 euron lahjoituksen taiteen, talouden tai tekniikan tutkimusalalle.  Aalto-yliopiston tavoitteena on Suomen kilpailukyvyn vahvistaminen ja uuden osaamisen rakentaminen.

Seuraava Dean’s Circle järjestetään marraskuussa 2015 Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa.


Kuvat: Lasse Lecklin

Lue lisää:

Tekesin strategiset hankkeet: DWoC ja LiF
Suomen Akatemian huippuyksikkö: CoE HYBER (hyber.aalto.fi/en/)

Biotalousinfrastruktuuri:
BIOECONOMY infrastructure (www.bioeconomyinfra.fi/facilities)
Biotalouden tutkimusympäristö kansalliselle tiekartalle (aalto.fi)
National Infrastructure Roadmap for 2014-20 (aka.fi)