Tekniikan päivillä 7.11. aiheina big data, terveysteknologia ja tietoturva

03.11.2015

Aalto-yliopisto on mukana viidettä kertaa järjestettävillä Tekniikan päivillä.

Tekniikan päivillä paneudutaan tänä syksynä digitaaliseen murrokseen: tiedon digitalisoitumisen myötä teknologia tulee jatkuvasti uusilla tavoilla ihmisten arkeen. Ohjelmassa pureudutaan erityisesti big dataan, eli suurten tietomassojen hallintaan ja hyödyntämiseen meistä jokaisen elämässä. Asiantuntijapuheenvuoroissa ja kokemuksellisissa työpajoissa kuullaan ja nähdään muun muassa, millaista on uusi digitaalinen terveysteknologia, miten älytalo huolehtii asukkaistaan ja miten pilvipalvelujen tietoturvaa voidaan parantaa.

Lapsille ja nuorille paljon ohjelmaa

Tekniikan päivät -tapahtuma on suunnattu kaikille ja kaikenikäisille. Tänä vuonna ohjelmassa on runsaasti tarjontaa erityisesti lapsille ja nuorille, jotka pääsevät kokeilemaan erilaisia teknologioita työpajoissa ja tiedenäytöksissä. Yleisö ja tieteen tekijät kohtaavat Tekniikan torilla, jossa tekniikkaan pääsee itse käsiksi. Tekniikan torilla on muun muassa:

Digivaalit 2015: miten tietotekniikkaa käytetään poliittisen osallistumisen tutkimukseen ja pohtimaan kanssamme omaa yhteiskunnallista kysymystäsi. Paikalla ovat vastaamassa Tietotekniikan tutkimuslaitos HIITin sekä Viestinnän tutkimuskeskus CRC tutkijat sekä vaaleista kerätty iso aineistoklöntti.

Linkin koodikoulu, drop in -työpaja ja ohjelmointityöpaja: Linkki tarjoaa ohjelmoinnin drop in -työpajan sekä ohjelmointityöpajan, jossa koodataan erilaisia pelejä.

Lego-ohjelmointia: FLL on maailman suurin robottiohjelmointikilpailu. FLL-pelipöydällä pääset ohjelmoimaan, suunnittelemaan ja rakentamaan legorobotteja.

Etäläsnäolo kuulon ja näön avulla: Demoon on tallennettu luonnollisia ympäristöjä (konsertti, liikenne, sählymatsi) joka suunnan tallentavalla kameralla ja mikrofonilla. Laita kuulokkeet ja virtuaalilasit päähäsi ja olet paikan päällä äänekkäässä maisemassa – mutta ilman, että olet oikeasti paikalla. Demossa käytetty äänitekniikka on kehitetty Aalto-yliopistossa  — Directional Audio Coding (DirAC).

DeepBeat - koneoppiva rap-lyriikkageneraattori: tule tekemään oma rap-sanoituksesi DeepBeat-ohjelmalla.

Hal-potilassimulaattori: Hal, eli kavereiden kesken Hallikainen, on potilassimulaattori, johon pääsee tutustumaan mm. elvyttämisen ja elintoimintojen tarkastelun muodossa.

Aikuisten iltaohjelmana Tekniikan päivät tarjoaa ScienceSlam-tiedemittelön perjantaina 6.11. ScienceSlamissa tiede on hulvattoman hauskaa, sillä tieteentekijät esittelevät omaa tutkimustaan stand up -henkisesti baarimiljöössä. Esitystapa on vapaa – mutta takuulla viihdyttävä.

Puhujina asiantuntijoita Aalto-yliopistosta

Aalto-yliopiston asiantuntijat kertovat muun muassa satelliiteista, big datasta ja älytaloista. Tässä poimintoja ohjelmasta:

  • Professori Kary Främling: Asukkaistaan huolehtivat älytalot Lue lisää
  • Professori Jaan Praks: Tietoa Maasta pienillä satelliiteilla
  • Professori Jukka K. Nurminen: Big Data ja energia
  • Professori Samuel Kaski: Data-analyysillä yksilöllistettyä lääketiedettä
  • Professori Martti Mäntylä: Intro Koneiden internet -sessiossa Lue lisää
  • Tutkija Kai Kuikkaniemi: MyData – tietosi omassa hallussasi Lue lisää
  • Professori Antti Oulasvirta: Voiko tietokone suunnitella mahtavia käyttöliittymiä?

Tekniikan päivien päätapahtumapaikkana oli tänä vuonna Tampere, jossa maksuton ja yleisölle avoin tiedetapahtuma järjestettiin 22.–24.10. Tekniikan päivät järjestää yhteistyössä Tekniikan Akatemia TAF:n kanssa: Aalto-yliopisto, Ammattikorkeakoulu Arcada, Helsingin yliopisto, Lappeenrannan teknillinen yliopisto, Laurea-ammattikorkeakoulu, Metropolia Ammattikorkeakoulu, Oulun yliopisto, Tampereen teknillinen yliopisto, Turun ammattikorkeakoulu, Turun yliopisto, Åbo Akademi.

Lue lisää Tekniikan päivistä ja tule tiedon valoon!